Olet täällä

Ajankohtainen klassikko kolmella miehellä

.

Ajankohtainen klassikko kolmella miehellä

 

Kulttuuri Julkaistu 6.1.2018 klo 10:00 | 0

Jussi Sorjanen purki Fjodor Dostojevskin viimeisen suurteoksen kahden tunnin näytelmäksi.Isää ja hänen neljää poikaansa esittää kolme miestä.

Seppo Turunen

Näemme pätkän Jussi Sorjasen sovittamaa ja ohjaamaa tulkintaa Fjodor Dostojevskin viimeiseksi jääneestä romaanista Karamazovin veljekset.

Isä Karamazovilla (Mika Silvennoinen) on erikoiset liimateippiviikset, Aljosha (Janne Kinnunen) katselee pieneen peiliin kuin raamattuun. Ivan (Antti Hovilainen) astelee lavalle vasta, kun isäukko on onnellisesti sammunut.

Viikon päästä lauantaina näemme kokonaisuuden, Sorjasen kahteen tuntiin tiivistämän version isästä, joka unohti lapsensa.

Sorjasen

sovituksen näkökulma maailmankuuluun kirjaan on isyys. Se on toki yksi Dostojevskin pohdintojenkin kohde, mutta erityisen ajankohtaiseksi isyys nousi Sorjaselle, jonka oma isä kuoli viime kesänä. Sorjasen oma esikoispoika syntyi kaksi viikkoa sen jälkeen, kun isä oli menehtynyt.

Ei, tässä esityksessä ei ole mitään sellaista, jossa Sorjanen kertoisi isästään tai pojastaan, mutta teemasta tuli vain kertaiskulla ajankohtainen.

Jos oikein totta puhutaan, ajatuksen Karamazovien veljesten ohjaamisesta sai Janne Kinnunen Sorjasen isältä Siunatun hulluuden ensi-illan jälkeisessä karonkassa.

Kun Kinnunen ja isä-Sorjanen olivat päässeet asiasta yksimielisyyteen, ehdotus esitettiin poika-Sorjaselle, jolle se maistui mainiosti.

Kinnunen on tehnyt Dostojevskiä Kajaaniin aikaisemminkin. Hän oli Miko Jaakkolan viimeisen Kajaanin-ohjauksen, Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikov. Onnettomassa pietarilaisessa on Kinnusen mielestä paljon Karamazovin poikien piirteitä.

Ohjaaja sanoo, että Karamazovin veljekset on yksi tärkeimmistä hänen lukemistaan kirjoista Rikoksen ja rangaistuksen ja Täällä Pohjantähden alla -trilogian lisäksi. Silti hän ei koskaan tätä ennen ollut edes ajatellut tuovansa tekstiä näyttämölle.

Nyt se kuitenkin nähdään, sillä vaikka romaanin on sanottu olevan mahdoton sovitettavaksi teatteriin, Kalle Holmberg tuumasi aikoinaan, että se on joka tapauksessa dialoginsa ansiosta kuin suoraan lavalle kirjoitettu, vaikkei Dostojevski koskaan yhtään näytelmää kirjoittanutkaan.

Ja niinhän se onkin. Sorjanen on tiivistänyt tiiliskiven neljäänkymmeneen liuskaan puhetta, eikä siinä ole Sorjasen tekstiä kuin yksi ainoa lause. Melkoinen muutos miehen aikaisempiin ohjauksiin Kajaanissa.

Karamazovit valmistuu kiertuenäytelmäksi. Versiosta syntyy kaksituntinen ilman väliaikoja. Yksi syy väliajattomuuteen on se, että ohjaaja haluaa näytelmän intensiteetin säilyvän alusta loppuun. Toinen on se, että jos kiertuenäytelmässä on väliaika, keikoista matkoineen tulisi sen verran pitkiä, että lipsahdettaisiin helposti ylitöitten puolelle, eikä niistä ole vara maksaa.

Kaksituntisuus ja kolmimiehisyys ovat muutenkin poikkeus näytelmän esitystraditiossa. Muualla maailmassa siitä on nähty jopa kuusituntisia versioita kaksine väliaikoineen ja kymmenine näyttelijöineen.

Nyt miehet esittävät niin isää kuin poikia. Toimiva dramaturgia, näyttelijät tuumaavat.