Olet täällä

2.11.2016 - 16:22

Anssi Tuomiselle ammatillisen koulutuksen kultainen ansioristi

KAO:n johtaja Anssi Tuomiselle kultainen ansioristi
Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtaja Anssi Tuomiselle on myönnetty ammatillisen koulutuksen kultainen ansioristi.

Tuominen vastaanotti ansioristin opetus- ja kulttuuriministeriön  järjestämässä ammatillisen koulutuksen seminaarissa Jyväskylässä ti 1.11.2016. Myöntämisperusteissa todetaan, että Anssi Tuominen on antanut valtakunnallisesti merkittävän panoksen suomalaisen ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi.

Samassa yhteydessä kultaisen ansioristin saivat myös kaupunkineuvos Marketta Kokkonen ja erityisasiantuntija Johan Hahkala. Kokkonen on toiminut aikaisemmin Espoon kaupunginjohtajana ja Hahkala AMKE ry:n ja sitä ennen KJY:n toiminnanjohtajana.

Lämpimät onnittelut!

Uusimmat

Joutsen rullalauta kuva piirtänyt Perttu Penttinen
16.1.2019
Kunnan järjestämä lakisääteinen esiopetus on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista. Lukuvuonna...
Parkki kuva Reijo Haukia
10.1.2019
Pysäköintitarjonnan ja -kysynnän tasapainon suunnittelu on ennakoivaa ja pitkäjänteistä kaupunkisuunnittelua, jolla on oma osansa toimivan ympäristön...